Tietoa minusta/Information om mig



Olen 26-vuotias aktiivinen koiraharrastaja ja asun tällä hetkellä Ruotsissa, Uppsalassa, jossa opiskelen oikeustieteitä neljättä vuotta. Valmistuin keväällä 2007 ylioppilaaksi, jonka jälkeen vietin muutaman välivuoden kaupassa työskennellen ja koiraharrastukseen paneutuen. Huushollissa pyörii tällä hetkellä bordercolliet Rico & Grace.

Pienestä pitäen olen ollut hyvin eläinrakas, kävimme mm. ystäväni kanssa usein läheisellä maatilalla navetassa vain harjailemassa lehmiä ja lenkitimme kaikkia lähinaapureiden koiria vuoron perään. Omaan koiraan tai muuhun karvaiseen lemmikkiin ei mahdollisuuksia vielä tuolloin ollut, sillä isoveljelläni oli astma. Olin kuitenkin hyvin kiintynyt kahteen kelpieen, joita lenkitin ahkerasti ja päätin, että jos joskus oman koiran saan niin on sen oltava kelpie. Muutettuani isäni luo asumaan toiveeni toteutui ja sain ensimmäisen oman koiran, kelpie Cindyn. Ennestään isälläni oli jo tuolloin kultainen noutaja Nanna, joka ei kuitenkaan vastannut niitä odotuksia, joita minulla oli oman koiran suhteen.

Cindyn ollessa n. puolen vuoden ikäinen, näin Winter Dog Show koiranäyttelyssä Tsau ry:n agilitynäytöksen ja hakeuduin seuran alkeiskurssille, heti kun Cindy oli tarpeeksi vanha sinne osallistumaan. Agilitykärpänen purasi ja pahasti, joten jatkoimme Cindyn kanssa agilityn harrastamista ja samalla tiellä ollaan edelleen, vaikkakin eri koiralla kisaten. Ensimmäisissä kisoissamme olimme Cindyn kanssa vuonna 2002 ja sen jälkeen kisasimme aktiivisesti aina vuoteen 2007 asti. Vuonna 2002 olimme kisareissulla Kotkassa kun kuulimme, että Savonlinnassa on luovutusikäisiä kelpiepentuja. Olimme tuolloin jo harkinneet toisen kelpien ottoa ja päätimme mennä katsomaan pentuja. Niin kävi, että matkaamme tarttui kelpie narttu, joka myöhemmin sai nimekseen Dicky. Dickyn kanssa ehdittiin käydä agilityn alkeita läpi niin alkeiskurssilla ja itsenäisesti harjoitellen, kunnes sen kehitys n. vuoden ikäisenä alkoi huolestuttaa. Dickyn kanssa käytiin useaan otteeseen eri eläinlääkäreillä, mutta selvää selitystä sen tilanteeseen ei löydetty. Dicky ei kehittynyt normaalin koiran tapaan ja sen kanssa harrastaminen piti sulkea pois kokonaan suunnitelmista. Myöhemmin Dicky tilanne meni sen verran pahaksi, että se jouduttiin lopettamaan :( 

Keväällä 2007 perheeseen liittyi bordercollie Rico pitkän harkinnan tuloksena. Olin pitkään ihaillut bordercollieiden luonnetta ja työskentelytapaa ja halusin itselleni myös yhtä hienon harrastuskaverin. Bordercollie linjoista minua miellyttivät ns. sekalinjaiset, joissa yhdistyy seka kauneus että älykkyys. Urokseen päädyin, koska perheessä oli aina ollut vain narttuja ja halusin nähdä minkälaisia uroskoirat ovat. Vaihtelu kannatti ja olen ollut hyvin tyytyväinen Ricoon, jota parempaa kisakoiraa ja ystävää saa hakea :) 

Koirien lisäksi minulla on vuosien varrella ollut 3 marsua (Robin, Batman, Nicky) ja kaksi showhiirtä. Ratsastusta olen harrastanut pikku tytöstä lähtien ja talvella -08 / keväällä -09 minulla oli myös hetken aikaa hoitohevonen. Ajan puutteen vuoksi hevosharrastus on kuitenkin jäänyt.

Suurimman osan ajastani vietän koirien kanssa treenaten ja kilpaillen. Agilityä ja tokoa tulee treenattua 2-4 kertaa viikossa ja agilitykisoissa käydään niin usein kuin mahdollista. Tavoitteet koiraharrastuksessa ovat korkealla, joten olen valmis laittamaan harrastuksen kaiken muun edelle. Koirani ovat kuitenkin myös perheenjäseniä, eivät pelkästään urheiluvälineitä.

Oman aktiivisen harrastamisen lisäksi koulutan omalla toiminimellä kysynnän mukaan. Vuonna 2010 toimin myös TSAU:n varapuheenjohtajana ja koulutusvastaavana.
Laita viestiä jos agilitykoulutus kiinnostaa! :)




Jag är en 26 år gammal finsk hundentusiast som nu bor i Uppsala, där jag studerar juridik mitt fjärde år. Jag tog studenten våren 2007 och hade därefter några års uppehåll från studierna då jag jobbade inom handeln och koncentrerade mig på hundträning för fullt. Hemma har jag under tillfället två bordercollies Rico & Grace.


Redan från barndomen har jag varit väldigt förtjust i djur. Dagligen brukade jag ta ut grannars hundar med mina kompisar eftersom vi inte hade möjlighet att ha hund hemma pga min storebrors astma. Speciellt två kelpisar, Mandy och Skippy var mina favoriter för att dom visade sådan intelligens. Det var då jag bestämde att min första hund skulle bli en kelpie. Sensommaren 2000 fick jag min första hund, kelpie Cindy efter jag flyttat hos min pappa. På den tiden hade pappa redan en hund sen innan, en golden retriever Nanna, som dock inte riktigt motsvarade dom förväntningar som jag hade.


När Cindy var cirka sex månader gammal, såg jag en agilityuppvisning på en hundutställning och blev direkt intresserad för att det såg såååå roligt ut! Så fort Cindy var tillräckligt gammal för att vara med på nybörjarkurs anmälde jag oss. Det var då jag drogs in i agilityvärlden och hundträning och på samma spår fortsätter jag fortfarande idag. Jag tränade massor med Cindy och startade för första gången 2002. Fram till 2007 tävlade vi aktivt och hann vara med på flera SM-tävlingar och landslagsuttagningar. I 2002 kom kelpie Dicky till oss av en slump. Hon skulle bli min andra agilityhund men redan när hon var 1 år gammal märktes det att hon inte utvecklades på vanligt sätt. Hon fick genomgå massor av undersökningar men ingen veterinär kunde komma på vad som var fel, hennes kropp hade bara utvecklats fel av någon anledning. Några år senare blev hon så dålig att vi var tvugna att ta bort henne. 


Våren 2007 kom bordercollie Rico till familjen efter långa funderingar. Jag hade länge beundrat den karaktären och det arbetssättet bordercollisar har och och ville ha en lika fin hobbykompis till mig själv. Av olika bordercollielinjer var jag väldigt förtjust i dom sk blandlinjerna, kombination av utseende och intelligens. Eftersom familjen alltid haft tikar ville jag prova också med en hane och resultatet blev väldigt bra, jag fick en underbar vän och tävlingspartner, en hund som man kan göra vad som helst med!  


Förutom hundar har jag under åren haft 3 marsvin (Robin, Batman, Nicky) och två möss. Ridning var också ett stort hobby innan hundarna tog över.

Större delen av min tid tillbringar jag med hundar; ute på promenader, tränar, tävlar etc. Målen med hundträning ställer jag högt, börjar vi med någon gren vill jag oftast kunna tävla inom den grenen också. Mina hundar är ändå först och främst familjemedlemmar och inte sportredskap, jag gör allt på deras villkor. 


Utöver min egen aktiva träning erbjuder jag kurser och privatträningar inom agility för klubbar, kompisgäng och privatpersoner. Hör av dig om du är intresserad! :)




Bilderna/Kuvat: Sirpa Saari, Mr P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti